Psytrancen alagenret selitettynä

Psytrance ei ole yksi soundi. Kolmen vuosikymmenen aikana se on jakautunut tyyleihin, jotka eroavat tempoltaan, tunnelmaltaan ja äänisuunnittelultaan, ja jokaisella on omat tanssilattiansa ja festariaikansa. Tässä katsaus tärkeimpiin alagenreihin ja siihen, mikä ne erottaa toisistaan.

Mistä kaikki on peräisin

Psytrance kasvoi goa trancesta 1990-luvun puolivälissä. Tuottajat siirtyivät goan pitkistä melodisista linjoista kohti tiukempia rytmejä, rullaavia bassolinjoja ja elektronisempaa äänisuunnittelua. Hallucinogen, Simon Posfordin projekti, oli yksi tuon aikakauden määrittävistä nimistä.

Teknologia vei kehitystä eteenpäin. Ohjelmistostudiot, kuten Ableton Live ja Logic Pro, sekä virtuaalisoittimet ja pluginit mahdollistivat yksityiskohtaisen äänisuunnittelun läppärillä. Myöhemmin SoundCloudin, YouTuben ja Bandcampin kaltaiset alustat antoivat tuottajien tavoittaa maailmanlaajuisen yleisön ilman isoa levy-yhtiötä, ja monet nykyartistit ovat itseoppineita. Tuloksena on skene, joka tuottaa jatkuvasti uusia variaatioita.

Useimmat psytrance-biisit asettuvat noin 135 ja 150 BPM:n välille, ja tummemmat tyylit menevät nopeammin. Tällä alueella jokaisella alagenrellä on oma luonteensa.

Full-on

Full-on muotoutui 1990-luvun lopulla ja on psytrancen korkeaenerginen, melodinen puoli: nopea, rullaava basso, kirkkaat syntikkaliidit, tarttuvat koukut sekä isot build-upit ja breakit. Se asettuu yleensä tempoalueen yläpäähän, noin 140–150 BPM:ään. Infected Mushroom, Astrix, GMS ja Vini Vici ovat sen tunnetuimpia nimiä, ja Astrixin "Deep Jungle Walk" on tyylin klassikko.

Progressive psytrance

Progressive on minimalistisempaa ja yleensä hitaampaa, usein 130-luvun alku- tai keskivaiheilla. Isojen melodioiden sijaan se nojaa syvään, grooveavaan bassoon, asteittaisiin nousuihin ja hienovaraisiin soundin ja tekstuurin muutoksiin pitkien jaksojen aikana. Se otti vaikutteita teknosta ja housesta ja tuli valtavan suosituksi 2000-luvun lopulta alkaen Neelixin kaltaisten tuottajien myötä. Sen tasainen, hypnoottinen virtaus sopii pitkiin setteihin, etenkin ulkoilmafestareiden päiväaikoihin.

Dark psytrance, forest ja twilight

Dark psytrance on full-onin kirkkaiden melodioiden vastakohta. Se on yleensä nopeampaa, usein selvästi yli 150 BPM:n, raskaine bassolinjoineen, riitasointuisine äänineen, kerrostettuine efekteineen ja aavemaisine sampleineen. Melodiat ovat harvinaisia ja arvaamattomia, joten jännite syntyy äänisuunnittelusta. Sitä soitetaan enimmäkseen yöllä.

Forest on sukulaistyyli, jossa on orgaaninen, luonnonläheinen tunnelma: ritisevät, kahisevat tekstuurit ja kiemurteleva, outo fiilis. Twilight sijoittuu full-onin ja darkin väliin ja sekoittaa vetävää energiaa tummempiin aiheisiin, mikä tekee siitä käyttökelpoisen DJ-setissä illan vaihtuessa yöksi.

Chillout ja psybient

Skenen hidasta puolta kutsutaan chilloutiksi, ambientiksi tai psybientiksi. Siinä on rauhalliset rytmit, laajat tunnelmalliset äänet ja usein orgaanisia sampleja ja maailmanmusiikin vaikutteita, ja sitä kuulee festareiden chillout-alueilla ja hiljaisempina tunteina. Shpongle, Simon Posfordin ja Raja Ramin projekti, on tunnetuin esimerkki; heidän vuoden 1998 albuminsa "Are You Shpongled?" sekoittaa elektronisia biittejä orgaanisiin soittimiin ja sampleihin monista musiikkiperinteistä.

Skene soundin ympärillä

Alagenret muovaavat myös festareiden ohjelmointia: kirkkaampia, progressive-soundeja päivällä, full-onia huippuaikaan, twilightia ja darkia yöllä, chilloutia siinä välissä. Portugalin Boomin ja Unkarin Ozoran kaltaiset festarit tuovat ne kaikki yhteen ja lisäävät musiikkiin taidetta, työpajoja ja luontoa.

Kuvataide on iso osa kulttuuria: mandalat, fraktaalikuviot ja projisoinnit, joita taiteilijat ja visuaaliset tekijät kehittävät yhdessä musiikin kanssa. Paikalliset bileet, nettifoorumit ja some yhdistävät tuottajia ja faneja festareiden välillä, ja ympäristötietoisuuden kaltaiset teemat nousevat esiin yhä uudelleen, niin musiikissa kuin tapahtumissa.